Varastotyöntekijä Keminmaa


P-S Suorajakelu Oy edustaa toimialueellaan valtakunnallista SSM Suomen Suoramainonta -ketjua, jonka jakeluyhtiöt jakavat kaupunkilehtiä, mainoksia ja muita painotuotteita yli kahteen miljoonaan kotitalouteen koko Suomen alueella. Etsimme nyt toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen osa-aikaista
 
 VARASTOTYÖNTEKIJÄÄ


Työtehtäviisi kuuluu mainospainotuotteiden vastaanotto ja esikäsittely kuljetusta varten, sekä lehtien ja mainoksien kuljettaminen pakettiautolla jakajillemme. Lisäksi tarvittaessa osallistut mm. mainosten lajitteluun, jakelutyöhön, jakelupiirien talousmäärälaskentoihin, sekä mahdollisiin puhelinpäivystyksiin.


Työtä on tarjolla noin 1-5 työvuoroa viikossa, vaihdellen tarpeen mukaan. Työtä tehdään tarpeen mukaan aamu- ja iltavuoroissa, työpäiviä voi olla myös viikonloppuisin. Palkka määräytyy Media- ja painoalan työehtosopimuksen mukaisesti.
 

Toivomme sinulta itsenäistä ja aktiivista työotetta, oma-aloitteisuutta ja ahkeruutta, sekä hyvää paikallistuntemusta. Englannin kielen taito katsotaan eduksi. Ajokortti on työssä välttämätön.

Jos pidät vaihtelevasta työstä ja pystyt reagoimaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin, olet etsimämme henkilö.
 

Lähetäthän hakemuksesi 10.3.2021 mennessä sähköisesti osoitteessa www.keskisuomalainen.com/rekry. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.


P-S Suorajakelu Oy kuuluu Suomen Suoramainonta -konserniin, joka on osa Mediatalo Keskisuomalaista. 


Mediatalo Keskisuomalainen on pörssissä noteerattu mediakonserni, joka kustantaa kymmeniä lehtiä ja sähköisiä medioita. Kustannustoiminnan lisäksi konsernin toimintaan kuuluu sanomalehtipainoja, markkinointiviestintää, tutkimustoimintaa, sekä sanomalehti- ja mainosjakelua, jossa Suomen Suoramainonta on valtakunnallisesti suurin toimija. Konsernin vuoden 2019 liikevaihto oli noin 231 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 6 000 työntekijää.

Hakuaika alkaa: 23.02.2021 09:45Hakuaika päättyy: 10.03.2021 16:00
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.
Pidäthän auki vain yhtä lomaketta, kun täytät hakemusta!
Henkilötiedot
Etunimi *
Sukunimi *
Syntymäaika *
päivä kuukausi vuosi
Sukupuoli
Sähköpostiosoite *
Puhelin *
Katuosoite *
Postinumero *
Postitoimipaikka *
Voit halutessasi liittää tähän valokuvan itsestäsi. Kuvan tulee olla jpg-formaatissa ja tiedosto kooltaan alle 1mb.
Valokuva
Työkokemus
HUOM! Työkokemukset järjestyvät automaattisesti työsuhteen alkamisajankohdan mukaan.
Työnantaja
Tehtävänimike
Päätehtävät
Työsuhde alkoi
kuukausi vuosi
Työsuhde loppui
kuukausi vuosi
Koulutus
Koulutustaso (ylin tai käynnissä oleva tutkinto) *
HUOM! Koulutukset järjestetään automaattisesti alkamisajankohdan mukaan varhaisimmasta myöhäisimpään.
Koulun / oppilaitoksen virallinen nimi
Tutkintonimike / pääaineet
(Korkeintaan 200 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Valmistumisaika / arvoitu valmistumisaika (vuosi)
vuosi
Muu koulutus / kurssit
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Kielitaito
Äidinkieli *
1. vieras kieli
2. vieras kieli
3. vieras kieli
Muu kielitaito
(Korkeintaan 200 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Haettava työ
Milloin voit työskennellä
Alkaen: päivä kuukausi vuosi
Asti: päivä kuukausi vuosi
Muuta
Kuvaile osaamistasi
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Mahdolliset suosittelijat
(Korkeintaan 200 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Muu kokemus (järjestötyö, luottamustoimet)
(Korkeintaan 200 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Liitteet
Tiedostojen maksimikoko on 20 mt. Sallitut tiedostopäätteet ovat: rtf, doc, odt, pdf, txt, docx. Tiedostojen sisällön on myös vastattava päätettä.
Liitä tähän CV
Hakemus liitetiedostona
Liitä tähän työnäytteet